![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
Hei,
Olen Ritva Koivisto Tampereelta. Perheeseemme kuuluu mieheni Taisto sekä tyttäret Mirka ja Milla sekä lauma kultaisianoutajia. Ensimmäinen kultainennoutaja tuli kotiimme 1988 ja hän oli kutsumanimeltään ”Misa”. ”Misa” tuli pieneltä kotikasvattajalta. Toinen kultainennoutaja ”Bella” tuli kotiimme 1993 Helena Karvekselta Kennel Karvinista. Tyttäriemme ollessa pieniä, olimme 8 vuotta ilman koiraa, mutta vuonna 2006 kotiimme saapui jälleen kultainennoutaja sijoitukseen Kennel Jalabellestä. Janen käytettyä Venlaa jalostukseen, meille tuli Venlan pentueesta sijoitukseen jälleen koira, Venlan tytär Donna. Pikkuhiljaa alkoi itsellänikin kyteä ajatus pienimuotoisesta kultaistennoutajien kasvatuksesta. Vuonna 2012 meille sitten syntyi ensimmäinen oma pentue Venlalle ja kasvatustyömme alkoi. Kesäkuussa 2013 meillä oli kotona myös Donnan sijoituspennut Kennel Jalabellelle. Syksyllä 2013 suoritin Kasvattajan peruskurssin ja kennelnimi Sydänmetsän meille myönnettiin keväällä 2015. Toinen oma pentueemme syntyi Donnalle vuonna 2015, josta kotiin jäi asumaan Donnan tytär Fanny. Fanny on siis jo kolmannessa polvessa meidän omia koiriamme. Kasvatamme kultaisianoutajia pienimuotoisesti kotioloissa koko perheen voimin. Kasvatuksessani meille ovat tärkeimpiä asioita koirien luonne ja terveys. Koirat asuvat meillä täysinä perheenjäseninä. Pennut syntyvät ja asuvat keskellä perheemme arkea. Pennut tottuvat pienestä pitäen kotimme normaaleihin ääniin, toisiin koiriimme ja ihmisten käsittelyyn. Tervetuloa tutustumaan kultaisiimme kotisivujemme välityksellä! - Ritva ja kultaiset ![]() |